![]() | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Puolan parlamentin vaalit 1989 olivat kymmenennet Puolan kansantasavallan parlamentin vaalit ja yhdennettoista vaalit sen jälkeen, kun kommunistit toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1945 nousivat maassa valtaan. Vaalien ensimmäinen kierros pidettiin sunnuntaina 4. kesäkuuta 1989, toinen kaksi viikkoa myöhemmin 18. kesäkuuta.[1] Toisella kierroksella täytettiin 35 Sejmin edustajapaikkaa, jotka ensimmäisellä kierroksella jäivät täyttämättä.[1]
Vaalit olivat ensimmäiset kommunistien valtaantulon jälkeen, joissa edes osa Sejmin jäsenistä valittiin yleisillä ja vapailla vaaleilla.[1] Näiden paikkojen osalta Solidaarisuus-liike (puol. Solidarność) sai ylivoimaisen vaalivoiton, mikä osaltaan johti kommunismin romahdukseen Puolassa. Vaalien jälkeen Puolasta tuli ensimmäinen silloisen itäblokin maa, jossa vapaasti valittu kansanedustuslaitos sai todellista valtaa.[2] Vaikka vaalit eivät olleetkaan täysin demokraattiset, pitkälti niiden ansioista Puolaan voitiin muodostaa Tadeusz Mazowieckin hallitus, ja sekä Puolassa että muissa Keski- ja Itä-Euroopan maissa voitiin seuraavien kuukausien aikana siirtyä demokratiaan, minkä Puolan vuoden 1991 vaalien jälkeen voitiin jo todeta tapahtuneen.[3][4][5]
<ref>
-elementti; viitettä Hill1992
ei löytynyt© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search